Skip to main content
Blogisi kuulosta

Onni on kuulla ääniä, joita ei luullut enää kuulevansa

Sitaatti: Norjalainen musiikkiprofessori Steinar Ofsdal

 

Norjalainen musiikkiprofessori Steinar Ofsdal muistaa erityisesti yhden elämyksen, jonka hän sai aloitettuaan kuulokojeen käyttämisen: Ääni, joka muodostuu, kun sormea kuljetetaan tablan pinnalla.

kuulo,kuulonalenema,kuulokojeet,musiikki,korkeat taajuudet,elämänlaatu,tinnitus,korvatulpat,totutteleminen,sovellus
01-05-2020

Tiedoksi: Tabla on intialainen lyömäsoitin. Kun sen nahkaisella pinnalla kuljetetaan sormea, aiheutuu korkea ääni. Juuri tällaisia ääniä Steinar Ofsdal ei enää kuullut tinnituksen vuoksi. Hänellä on kuulonalenema molemmissa korvissa.

 

Elämä täynnä musiikkia

Kun tapasimme norjalaisen Steinar Ofsdalin työhuoneessaan Norjan musiikkikorkeakoulussa, hän oli edellisenä lauantaina juhlinut 70-vuotispäiväänsä esiintymislavalla seuranaan muusikkoja, joiden kanssa hän on soittanut yhdessä koko uransa ajan Musiikki on täyttänyt hänen elämänsä siitä saakka, kun hän aloitti sellon soittamisen 11-vuotiaana. Useimmat norjalaiset tuntevat hänet huilistina, mutta Steinar soittaa myös esimerkiksi kontrabassoa ja hardangerinviulua. Hän nousi esiintymislavalle ensimmäisen kerran vuonna 1967. Siitä alkaen hän on tehnyt yhteistyötä useimpiin tyylilajeihin erikoistuneiden muusikkojen kanssa kansanlaulajista ja jazzmuusikoista rock- ja popmuusikkoihin.


– Kansanmusiikki on ollut aina intohimoni ja tärkeä sivujuonne, mutta ryhdyin esittämään sitä vasta 1990-luvulla keskeisenä konserttieni osana, hän kertoo.

 

Hän toimii nykyään professorina Norjan musiikkikorkeakoulussa ja Ole Bull -akatemiassa. Vaikka monet Steinar Ofsdalin ikätoverit ovat jo eläkkeellä, musiikki ja opetus pitävät hänet edelleen kiireisenä. Meillä oli hyvä onni, kun pääsimme viettämään hänen kanssaan hetken ennen seuraavan opetustunnin alkamista.


Hän on käyttänyt edellisten 4–5 vuoden ajan kuulokojetta molemmissa korvissaan. Hän kertoo, että tämä tulee monille yllätyksenä. Hän oli tiennyt jo pitkään, että hänellä on tinnitus.


– Huomasin sen jo lapsena. Suhtauduin siihen vakavasti vasta 17–18-vuotiaana. En kokenut sitä koskaan häiritsevänä, joten en tehnyt asialle mitään. Mielestäni minulla ei ollut kuulo-ongelmaa.

 

Hankaluuksia opetustilanteissa

Steinar Ofsdal hakeutui lääkärin vastaanotolle vasta kolmekymppisenä Hän ei kuullut enää korkeita ääniä. Hän muistelee, että kuulo oli alkanut aiheuttaa hankaluuksia opetustilanteissa. Ongelma vaivasi häntä monta vuotta, ennen kuin hän otti yhteyden lääkäriin.


– Minun oli usein vaikea kuulla, mitä opiskelijat sanoivat. Olin jo jonkin aikaa huomannut, että osa opetustilanteissa käydystä keskustelusta meni minulta ohi. En kuitenkaan uskonut, että syynä olisi kuuloni. Luulin, että opiskelijat puhuvat liian nopeasti ja epäselvästi. Lisäksi puhetta oli vaikea kuulla kotona. Silloin väitin, että vaimoni ja tyttäreni mumisevat. He puolestaan kehottivat minua tutkituttamaan kuuloni, hän kertoo ja lisää:

 

– Lopulta kiinnitin kuulooni huomiota, koska koulussa ollaan tietoisia asiasta. Siellä on vastaanotossa aina kulhollinen korvatulppia, jotta opiskelijat voivat käyttää niitä tarvittaessa.

Lue lisää siitä mitä kuulontutkimuksessa tapahtuu

 

Kadotettu kuulo palasi takaisin

Kuulokojeet tuottivat vahvoja kokemuksia.

– Ne ovat siunaus, sanoo Steinar Ofsdal. Kun kuulin oppilaani liikuttavan sormeaan tablan pinnalla, olin onnellinen. Kuulokojeet ovat upeita. Ne vahvistavat ääniä, joita en ollut kuullut vähään aikaan. Lisäksi kuulokojeet vaimentavat tinnitusta.

 Tabla on Intiassa ja Pakistanissa käytettävä lyömäsoitin, jota soitetaan istualtaan käsillä ja sormilla. Se viritetään yleensä soimaan korkealta. Tabla-sana perustuu ilmeisesti persian ja arabian kielten rumpua merkitsevään tabi-sanaan.

 

Hän nousee seisomaan, ottaa käteensä lattialta pienen lyömäsoittimen ja kokeilee, millaisia ääniä siitä lähtee. Kokenut muusikko nojaa eteenpäin pöydän päälle kertoessaan, miten tinnitus ja kuulokojeet ovat vaikuttaneet hänen elämäänsä.

 

– Minulla on teoria tinnituksesta. Kuulen jatkuvasti korkeataajuista valkoista kohinaa, joten en kuule kuulotutkimuksessa käytettäviä heikkoja ääniä, koska tinnitus peittää ne. Minua tutkineet lääkärit suhtatuvat ideaani epäillen. Voisiko syynä olla se, heillä ei ole omakohtaista kokemusta tinnituksesta, hän kysyy.

"Eläminen kuulokojeiden käyttäjänä on ollut nautinnollista."
Steinar Ofsdal

Hän ei osaa sanoa, mikä voisi olla hänen kuulonalenemansa syy.

 

– En ole varma siitä, että musiikki olisi aiheuttanut sen, vaikka en olekaan ollut varovainen, hän sanoo.

 

– Huilun ääni on tietysti korkea, joten se on vainut vaikuttaa korviin. Lisäksi olen soittanut kovaäänisessä orkesterissa. Toisaalta kuulonaleneman syy voi olla perinnöllinen tai tapahtuma, jota en muista. Tiedän, että minut leikattiin korvatulehduksen vuoksi, kun olin kolmivuotias.

 

Muuttuu kehon osaksi

Aluksi kuulokojeiden käyttäminen tuntui hieman nololta.

 

– Onneksi hiukseni peittävät kuulokojeet, joten ne eivät näy kovin selvästi. Saattaisin suhtautua kuulokojeisiin eri tavoin, jos olisin kalju.. Nykyään niiden käyttäminen ei tunnu yhtään nololta. Käytön aloittaminen vaati totuttelemista, mutta totuin niihin nopeasti. Kuulokojeista on tullut niin oleellinen osa minua, että unohdan usein ottaa ne pois korvista. Olen ollut useita kertoja vähällä mennä suihkuun kuulokojeet korvissa, mutta onnettomuuksia ei ole sattunut ainakaan vielä. Kun ystävät ja kollegat huomaavat minun käyttävän kuulokojeita, he vaikuttavat vain yllättyneiltä. Nykyiset kuulokojeet ovat pieniä. Oikeastaan käy sääliksi vanhuksia, jotka edelleen käyttävät vanhoja, kookkaita ja kömpelöitä laitteita.

 

Hän pitää lyhyen tauon ja jatkaa hymyillen:

 

– Tässä minä istun puhumassa vanhuksista, vaikka olen jo täyttänyt 70 vuotta.

 

Teknologian taju

Steinar Ofsdal innostuu kertoessaan arjestaan kuulokojeiden käyttäjänä.

 

– Käytän sovellusta ahkerasti ja säädän asetuksia sen avulla. Mietin parhaillaan, pitäisikö minun paristojen säästämiseksi ottaa käyttöön perusrekisteri. Kuulen sen ilman kojeitakin. Täytyypä tosiaan kokeilla sitä, hän sanoo ja tekee muutamia säätöjä.

Lue lisää kuulokojeteknologiasta

– Olen käyttänyt paljon aikaa musiikin miksaamiseen ja saavuttanut hyviä tuloksia. Olen luottanut omiin korviini, mutta kuulokojeiden käytön aloittamisen jälkeen olen miksannut vähemmän. Musiikissa terävä diskantti tai pyöreämpi sointi voi olla makuasia, mutta puhetta voi olla vaikea ymmärtää, jos ei kuule korkeita taajuuksia. Minulle puheen ymmärtäminen on kaikkein kriittisintä, ja siinä kuulokojeet auttavat, hän kertoo ja jatkaa:

 

Olen erittäin tyytyväinen kuulokojeiden käyttäjä. Eläminen kuulokojeiden käyttäjänä on ollut nautinnollista.


STEINAR OFSDAL

Norjalainen säveltäjä ja muusikko, syntynyt Oslossa vuonna 1948. Opiskellut musiikkipedagogiikkaa Salzburgissa Orff-instituutissa pääsoittimenaan esimerkiksi poikkihuilu. Ofsdal on saanut norjalaisen Spellemannspriset-musiikkipalkinnon kolme kertaa. Hän on opettanut Norjan musiikkikorkeakoulussa vuodesta 2010 vastaten kansanmusiikin opinnoista.

 
Lue muita blogitekstejä

Del: