Skip to main content

Tinnitus ja kuulonalenema

Tinnituksella ja kuulonalenemalla on usein keskinäinen yhteys. Noin 80 prosentilla ihmisistä, joilla on tinnitusoireita, on myös kuulonalenema.

Kuulonalenema voi vaikuttaa signaalien välittymiseen korvista aivoihin. Tällöin muodostuvat haitalliset signaalit voivat aiheuttaa aivoissa tinnitukseksi kutsuttua epätoivottua toimintaa. Vaikka tinnitus ei aiheuta kuulonalenemaa, koettu ääni voi hajottaa huomiokykyä ja estää keskittymistä muihin ääniin. Siksi tinnituksen lievittämiseen tarkoitettujen kuulokojeiden avulla voidaan hoitaa tehokkaasti sekä kuulonalenemaa että tinnitusta.
Mitä tinnitus on?

Tinnitusta on kuvattu korvissa kuuluvana esimerkiksi soivana, surisevana, sihisevänä tai napsahtelevana äänenä, jota muut eivät kuule. Se voi olla jatkuvaa tai ajoittaista. Äänen intensiteetti vaihtelee potilaskohtaisesti. Sen sävelkorkeus voi olla korkea, syvä, matala tai vaihteleva.

Sitä voi ilmetä missä ja koska tahansa: kun puhutaan puhelimeen, töissä pidettävän esityksen aikana tai kun istutaan hiljaisuudessa. Kuuluu ääntä, jota kukaan muu ei kuule. Sillä ei tunnu olevan lähdettä. Ääni voi olla hiljainen tai voimakas, ja se voi kuulua satunnaisesti tai jatkuvasti. Tinnitus estää keskittymästä ja kuulemasta asioita joita halutaan kuulla.

Vaikka kokemus voi olla muille vieras, et ole yksin. Tinnitus on yksi maailman yleisimmistä sairauksista, koska sitä esiintyy 10–15 prosentilla väestöstä säännöllisesti.

Mitkä ovat tinnituksen syyt?
Tinnitus voi kehittyä kaikenikäisille ja erilaiset taustat omaaville ihmisille. Riski kasvaa iän ja voimakkaille äänille altistumisen myötä. Tinnituksen syitä on useita.
Kova melu
Jos olet altistunut kovaääniselle musiikille, laukausten tai räjähdysten äänille tai äänekkäille rakennus- tai muille koneille, sinulla voi olla tinnitusoireita.
Lääkkeiden käyttö
Tietyt lääkkeet voivat aiheuttaa tinnitusta. Tällöin tinnitus on haittavaikutus.
Ikääntyminen
Tietyt tinnituksen tyypit liittyvät ikääntymisen aiheuttamaan kuulonalenemaan. Ikääntymisen myötä hermokuitujen määrä korvissa vähenee. Tällöin voi aiheutua usein tinnitukseen liitettäviä kuulon ongelmia.
Muita tinnituksen syitä
  • Joskus korvavahan aiheuttamat tukkeumat voivat saada aikaan tinnitusta.
  • Korvien, kaulan tai pään loukkaantuminen
  • Neurologiset häiriöt
  • Välikorvan luiden rappeutuminen
  • Lisäksi ylempien hengitysteiden infektiot ja leukanivelen naksuminen (TMJ) voivat aiheuttaa tinnitusta.
Miten tinnitus saadaan hallintaan?
Tinnitukseen ei ole olemassa tunnettua parannuskeinoa, mutta käytettävissä on erilaisia tinnituksenhallintavaihtoehtoja. Niistä voi saada lievitystä. Tietyt hoitomuodot ovat lähinnä kuulokojeiden kylkiäisiä, mutta jäljempänä luetellaan hallintavaihtoehtoja, joista on ollut apua monille, joilla on tinnitusoireita. Oireita voidaan lievittää valitsemalla parhaat kuulokojeet tinnitusoireiden hallintaan.
Ääniterapia
Ääniterapiassa tinnitusäänet peitetään ulkoisen melun avulla. Siinä voidaan käyttää valkoista kohinaa, erityistä peittävää melua, hiljaisella äänenvoimakkuudella kuunneltavaa musiikkia tai yksilöllisesti valittua ääntä. Kun kuunnellaan erilaisia ääniä, huomio on helpompaa siirtää pois tinnitusäänistä. Audionomi voi auttaa löytämään parhaat kuulokojeet tinnitusoireiden hallintaan tehokkaimmin lievittävän ääniterapian avulla.
Tinnituksenhallintaohjelmat
Useimpien tinnituksenhallintaohjelmien tavoitteena on aivojen opettaminen kiinnittämään vähemmän huomiota tinnitusääniin ja keskittymään tärkeämpiin ääniin tai asioihin. Kun tinnitusäänet siirretään taka-alalle, voidaan keskittyä tärkeämpiin asioihin tinnitusoireista huolimatta.
ReSound Relief -sovellus

Riippumatta siitä, miten kuulet tai koet tinnitusoireita, ReSound Relief -sovellus auttaa hallitsemaan niitä helposti ja huomaamattomasti. Tässä sovelluksessa ääniterapia yhdistyy rentouttaviin harjoituksiin, meditaatioon ja opastukseen, jotta opit keskittymään tärkeisiin ääniin. Lisäksi voit luoda omia äänimaisemia ympäristön äänistä ja lyhyistä musiikkijaksoista. Kerrokset voivat muodostua jopa viidestä äänestä. Sitä voivat käyttää kaikki, joilla on tinnitusoireita. Sinun ei tarvitse olla kuulokojeen käyttäjä. Voit käyttää ReSound Relief -sovellusta älypuhelimen tai tablet-tietokoneen ja langattomien tai Bluetooth-kuulokkeiden avulla, jotta saat helpotusta tinnitukseen.

Stressin ja ahdistuneisuuden hallinta

Tinnitus ja stressi voivat aiheuttaa noidankehän. Tinnitus voi aiheuttaa stressiä, joka puolestaan pahentaa tinnitusta. Stressin poistaminen esimerkiksi kuuntelemalla rauhoittavia ääniä ahdistuksen vähentämiseksi, liikunta ja meditoiminen voivat toimia tehokkaana tinnituksenhoitona. Riittävä yöunen pituus ja tupakoinnin lopettaminen tekevät hyvää terveydelle, joten niistä on hyötyä taistelussa tinnitusta vastaan.

Tinnituksen peittäminen

Tinnituksenhallintaa kutsutaan joskus tinnituksen peittämiseksi. Tinnitusta voidaan lievittää peittämällä sisäiset äänet ulkoisilla, mutta tämä ei ole ihanteellinen menetelmä saada tinnitus hallintaan. Tinnituksen peittäminen voi lievittää sitä jossain määrin, mutta tinnitusääniä täytyy kuulua hieman, jotta niiden sietokyky kasvaa. Tinnituksenhallinta perustuu ääniterapiaan, tinnituksen sietokyvyn kasvamiseen ja siihen tottumiseen ajan myötä. Jos sietokyky ei kasva, tinnitus todennäköisesti jatkuu ja joskus entistä voimakkaampana, kun peittävää ääntä ei kuulu.

Ota tinnituksesi hallintaan

Mikään tinnituksenhoito ei toimi heti. Tinnituksen saaminen hallintaan vaatii aikaa ja sitoutumista. Monet ovat onnistuneet lievittämään tinnitusta varsinkin taitavan audionomin avulla, joka voi auttaa löytämään parhaat kuulokojeet tinnituksen peittämiseen.

Etsi audionomi

Miten kuulokojeista voi olla apua tinnituksen lievittämisessä?

Tinnitus yhdistyy usein kuulonalenemaan. Tinnituksen lievittämiseen tarkoitetut kuulokojeet auttavat kuulemaan ääniä, joita muutoin ei kuultaisi. Tällöin tinnitusäänet voivat peittyä, jolloin huomio ei keskity niihin. Kun kaikki ympäristön äänet kuuluvat, sisäiset tinnitusäänet voivat helpottua.

Ääniterapiaa kuulokojeiden avulla

Tehokkaimmin tinnitusta lievittävät kuulokojeet voidaan ohjelmoida kasvattamaan kontrastia sisäisiin tinnitusääniin verrattuna. UIkoisten äänien korostaminen auttaa kääntämään huomion niihin ja pois sisäisistä äänistä. Kuulokojeet lievittävät tinnitusta tehokkaimmin henkilöillä, joilla kuulonalenema on samalla taajuusalueella kuin tinnitus.

Kuulohavaintojen stimuloiminen

Kuulohavaintojen stimuloiminen voi helpottaa tinnitusta tilapäisesti. Käytettävissä on erilaisia ääniä, kuten eri tavoin suodatettua musiikkia, taajuudeltaan vaihtelevia amplitudimoduloituja ääniä sekä erilaisia melustimulointivaihtoehtoja. Jos käytössäsi ei ole erityisiä tinnituksen lievittämiseen tarkoitettuja kuulokojeita, ReSound Relief tarjoaa ääniterapian, rentouttavien harjoitusten, meditaation ja opastuksen yhdistelmää siirrettyinä suoraan kuulokojeisiisi. Sitä voivat käyttää kaikki, joilla on tinnitusoireita. Jos kuulokojeesi eivät ole Bluetooth-yhteensopivia, voit parantaa elämänlaatua tinnituksesta huolimatta yhdistämällä älypuhelimeen tai tablet-tietokoneeseen kuulokkeet.

Yhteydenpidon tehostaminen

Äänekäs tinnitus voi vaikeuttaa keskusteluihin osallistumista. Tehokkaimmin tinnitusta lievittävät kuulokojeet auttavat voimistamalla ulkoiset äänet tinnituksen koettua tasoa vahvemmiksi. Kun ympäristöön on helpompi pitää yhteyttä, äänille herkistymisen aiheuttamat stressioireet ja ahdistuneisuus voivat lievittyä.

Tinnituksen lievittämiseen sopivat kuulokojeet

Koska tinnitus ja kuulonalenema joskus liittyvät toisiinsa, nykyaikaisen tinnituksen lievittämiseen tarkoitetun kuulokojeen käyttäminen monesti riittää tehokkaaksi tinnituksenhoidoksi. Parhaat tinnituksen lievittämiseen sopivat kuulokojeet vahvistavat ulkoisia ääniä. Lisäksi ne tarjoavat tinnitusterapiaa eli kuulonaleneman mukaan säädettävää ääniterapiaa.

Ääniterapiassa tinnitusäänet peitetään ulkoisen melun avulla. Siinä voidaan käyttää valkoista kohinaa, erityistä peittävää melua, hiljaisella äänenvoimakkuudella kuunneltavaa musiikkia tai yksilöllisesti valittua ääntä. Ajattelepa pimeässä huoneessa palavaa kynttilää. Kynttilä erottuu selkeästi, koska liekin ja pimeyden välinen kontrasti on suuri. Mutta jos sama kynttilä palaa kirkkaasti valaistussa huoneessa, sen valo sulautuu osaksi muuta valaistusta. Tämä pätee myös tinnitukseen. Kun se peittyy muiden äänien alle, siihen kiinnitetään vähemmän huomiota.

Parhaiten tinnituksen lievittämiseen sopivat kuulokojeet

ReSound Nexia

Keskusteluista nauttiminen voi olla vaikeaa, jos jokapäiväisessä elämässä on paljon melua. ReSound Nexia™ aloittaa kuuloteknologian uuden aikakauden yhdistämällä todistetun suorituskyvyn huippuluokan ominaisuuksiin, jotka muuttavat tapamme kokea ääni.

ReSound OMNIA

Kuulet kaikki yksityiskohdat, joita et ennen voinut kuulla meluisissa tilanteissa. Virittäydyt automaattisesti siihen, mitä ympärilläsi tapahtuu mistä tahansa suunnasta. Voit valita myös yksilölliset ReSound OMNIA™ -kuulokojeet. Valitse toistaiseksi pienin mallimme, joka kätkeytyy korviin, tai ladattavat mallit, jotka näyttävät kuulokkeilta.

Kuulokoje vaikeaan tai erittäin vaikeaan kuulonalenemaan – ReSound ENZO Q

Resound ENZO Q

Aloita tinnituksen tehokas ja yksilöllinen lievitys kattavan kuuloratkaisun avulla silloinkin, kun kuulonalenema on vaikea tai erittäin vaikea.

Lievitä tinnitusta ReSound Key BTE -kuulokojeiden avulla

Resound Key

Tervetuloa kuulemaan hyvin ja helpottamaan tinnitusta. Lähetä terapeuttiset äänet suoraan kuulokojeisiisi osana päivittäistä rutiiniasi.

Ota ensimmäinen askel kohti tinnituksen hallintaan saamista 

Tinnituksesta ei pääse kokonaan eroon. Pikaratkaisuja ei ole. Mutta audionomi voi auttaa asettamaan oikeat tavoitteet ja löytämään parhaat kuulokojeet tinnituksen hoitoon.

Etsi audionomi

Kysymyksiä ja vastauksia: Tinnitus ja kuulokojeet

Tinnituksen lievittämiseen tarkoitetut kuulokojeet voivat auttaa hallitsemaan tinnitusta peittämällä sen valkoisella kohinalla. Joissain harvoissa tapauksissa tinnituksen lievittämiseen tarkoitetut kuulokojeet saattavat pahentaa tinnitusta. Siksi on tärkeää ottaa yhteys audionomiin. Tinnitus vaihtelee potilaskohtaisesti, mutta audionomi voi auttaa löytämään parhaat kuulokojeet tinnitusoireiden hallintaan.
Tinnitusta peittävät kuulokojeet voivat auttaa lievittämään sitä. Tinnitukseen kiinnitetään vähemmän huomiota, kun luontoääniä vahvistetaan. Tinnituksen lievittämiseen tarkoitettujen kuulokojeiden erityiset ohjelmat tuottavat erilaisia ääniä, jotta huomio suuntautuu pois tinnituksesta.
Tinnituksen lievittämiseen tarkoitetut kuulokojeet eivät paranna tinnitusta, mutta ne voivat auttaa lievittämällä oireita. Vaikka tinnitus ei ehkä katoa, sen voi saada hallintaan monella tavalla ja vähentää sen vaikutusta elämänlaatuun. Audionomi voi auttaa hallitsemaan oireita koulutuksen, neuvonnan ja ääniterapian avulla.
Tehokkaimmin tinnitusta lievittävät kuulokojeet vähentävät korvissa kuuluvaa soimista. Varovasti vahvistettava taustamelu auttaa vähentämään huomion kiinnittymistä tinnitukseen. Tällöin aivot keskittyvät tinnituksen sijasta ääniin, joita haluat kuulla.
Useimpia tinnituksen tyyppejä ei voi hoitaa, mutta sitä voidaan lievittää hallinnan avulla.
Tinnituksenhallintaohjelmien avulla aivot opetetaan kiinnittämään vähemmän huomiota tinnitusääniin ja keskittymään tärkeämpiin asioihin. Toinen vaihtoehto on ReSound Relief -sovellus. Se sisältää toimintoja ja vinkkejä, jotta tinnitusta opitaan ymmärtämään ja se saadaan hallintaan. Stressin poistaminen esimerkiksi kuuntelemalla rauhoittavia ääniä ahdistuksen vähentämiseksi, liikunta ja meditoiminen voivat toimia tehokkaana tinnituksenhoitona.

Audionomi kertoo mielellän käytettävissä olevista hoitovaihtoehdoista. Tinnitus vaihtelee potilaskohtaisesti. Siksi on tärkeää löytää parhaat kuulokojeet tinnituksen lievittämiseen ja mukauttaa hoitosuunnitelma omiin tarpeisiin.
Kuulokojeet tinnituksen lievitykseen – käyttäjien kertomaa
Lue, kuinka tinnituksen lievitykseen tarkoitetut kuulokojeemme parantavat käyttäjiensä mukavuutta ja auttavat hallitsemaan tinnitusta.
"Minulla on ollut tinnitus ja kuulonalenema jo useita vuosia. Altistuin armeijassa erittäin voimakkaille äänille. Minun piti kasvattaa television ja radion äänenvoimakkuutta. En kuullut enkä ymmärtänyt tavallisia keskusteluja. En pysynyt mukana ravintoloissa tai tapaamisissa käytävissä keskusteluissa. Minun piti pyytää ihmisiä toistamaan sanomansa, jotta ymmärsin heitä. Tinnitus vaikutti uneeni.

Matkustin Virginian osavaltioon saamaan apua tinnitukseeni. Siellä audionomi määritti kuulonalenemani vaikeuden.

Nämä ovat ensimmäiset kuulokojeeni. En ymmärtänyt kuulonalenemani vakavuutta, ennen kuin otin käyttöön kuulokojeet. Nyt kuulen television äänen ja ymmärrän, mitä siellä sanotaan. Kun ystäväni ja vaimoni puhuvat minulle, pyydän heitä puhumaan hiljaisemmalla äänellä. He ehtivät tottua korottamaan ääntään, jotta ymmärsin heitä. Nyt kuulen ja ymmärrän puhelinkeskustelut. Voin osallistua ravintoloissa ja täpötäysissä huoneissa käytäviin keskusteluihin.

Kuulen keskustelut sekä television ja radion äänen. Voin puhua puhelimessa. Harrastan klarinetinsoittoa. Kun säädän kuulokojeeni oikein, tunnistan oikeat äänet paljon helpommin. Kun luen hiljaisessa huoneessa, säädän taustaäänet voimakkaammiksi, jotta tinnitus lievittyy.


Bob Ruck, Folsom, Los Angeles