Miguel Peltomaan haastattelu

Teksti: Tuula Lukić / Kuvat: Helmi Padatsu

Sanansaattaja kahden maailman välillä
”Elämä on rauhallista.” Näin yllättäviä sanoja ei ehkä odottaisi Miguel Peltomaalta keskellä intensiivisiä ja aikataulutettuja työpäiviä, joiden vauhti alkoi todenteolla kiihtyä viime kevään Euroviisujen alla. Peltomaa toimi tuolloin Uuden Musiikin Kilpailun ensimmäisenä viittomakielisenä kommentaattorina, ja samalla kun Käärijän Cha Cha Cha sai yleisön villiintymään, myös Peltomaan persoonalliset tulkinnat löysivät tiensä suomalaisten sydämiin. 

Julkisuuden valokeilasta ja kiireistä huolimatta Peltomaa tuntee mielenrauhaa. Hän on nyt 26-vuotias ja kokee mediakasvona ja viittomakielisenä artistina löytäneensä oman paikkansa, jonka etsiminen lapsuudessa ja kuulon heikentyessä tuotti toisinaan tuskaa.

Lapsuuttaan hän kuitenkin kuvailee ensisijassa turvalliseksi. Kipuilun syy oli epävarmuus omasta identiteetistä.

- En oikein tiennyt, kuka mä olen. Olen joskus ollut vähän kuuleva ja nyt olen lähes kuuro. Kun kuulo muuttuu, niin tavallaan on löydettävä itsensäkin aina uudelleen. 

Yksi aisti katoaa

Kolumbiassa, salsapääkaupunkina tunnetussa Calissa syntynyt Miguel saapui vauvaikäisenä adoptioperheeseen Jyväskylään. Kuulovaikeudet huomattiin jo varhain, mutta noin neljän vuoden iässä tapahtui dramaattinen käänne. Miguel Peltomaalla on muisto aamuisesta heräämisestä täyteen hiljaisuuteen – hän ei kuullut mitään.

Tämä varhainen muistijälki lapsuudesta ei kuitenkaan jäänyt kummittelemaan mielen sopukoihin, eikä huonokuuloisuus järkyttänyt perheen arkea.

- Vanhempani ovat aina olleet rohkaisevia ja olen tullut kohdatuksi aivan samoin kuin pikkusiskoni, joka on myös adoptoitu Kolumbiasta, Miguel Peltomaa kertoo.

Perhe hankkiutui viittomakielen kurssille, jossa oli helppo tutustua muihin samankaltaisessa tilanteessa oleviin ja jossa sai alkunsa moni tähän päivään asti säilyneistä ystävyyssuhteista. 

Peltomaan kaveripiiriin kuului sekä huonokuuloisia että kuulevia lapsia, mutta silti hän oli enemmän omissa oloissaan. Pihaleikeistä hän vetäytyi lopulta pois kokonaan.

- Silloin lapset leikkivät vielä paljon ulkona – ehkä enemmän kuin nykyään – jaettiin yhdessä vuoroja ja rooleja ja sovittiin säännöistä ja pinkaistiin juoksuun pitkin pihaa. En vain pysynyt niissä leikeissä kärryillä, kun en kuullut kunnolla. 

Lapsuus oli tavalla tai toisella jatkuvaa sopeutumista. 

- Aikuisena olen ajatellut, että kaikkihan eivät tosiaankaan joudu käymään läpi sellaista, että yksi aisti katoaa. Toisaalta olen aina myös viihtynyt itsekseni, vaikka olikin harmi, etten pystynyt osallistumaan kaikkeen kuten muut.

Rumpujen rytmissä
Kotona Peltomaa viihtyi musiikkihuoneessa bassojen, kitaroiden ja erityisesti rumpujen parissa – jo taaperona kattilan kansien paukuttelu on äidin mukaan ollut yksi hänen mielipuuhistaan. Rummuttaessahan soitto tuntuu koko kehossa ja merkityksellistä on rytmi, ei niinkään sävelkorva.  

- Halusin olla rokkitähti ja nimenomaan rumpali. Se oli mun salainen haave, jota elättelin. Nyt kun ajattelen, että teen töitä musiikin ja viittomakielen parissa ja olen julkisuudessakin, niin aika lähelle olen haaveitani päässyt, hän iloitsee.

Musiikki oli olennainen osa koko perheen elämää.

- Isä soittaa bassoa ja kitaraa, äiti pianoa ja sisko on hyvä laulamaan. Me musisoitiin paljon yhdessä ja harrastettiin musiikkia. Ne ovat ihania lapsuudenmuistoja, joita vaalin.

Lue myös norjalaisen musiikkiprofessorin tarina

Lue myös korusuunnittelija Jenni Ahtiaisen tarina

Väylä toiseen maailmaan
Viittomakielisissä yhteisöissä on tapana puhua eri maailmoista: on kuurojen ja kuulevien maailma. Peltomaa muistelee, että hänen identiteettikriisinsä liittyi juuri ristiriitaan siitä, kumpaan maailmaan hän kuuluu. Sisäkorvaistutteen jälkeen hän löysi paikkansa ja ymmärsi, että pystyy olemaan molemmissa yhteisöissä ja ylittämään rajoja.

- Sain implantin omasta aloitteestani. Mitä enemmän kuuloni oli heikentynyt, sitä enemmän olin vetäytynyt kotiin. Koin kommunikaation ja kaiken muun hirveän vaikeaksi ja ahdistavaksi, vaikka olikin kavereita, jotka viittoivat. Kun sain istutteen ja kun kuntoutus oli käyty läpi, uskalsin lähteä kodin ulkopuolelle kurkistelemaan mitä kaikkea ja millaisia ihmisiä maailmasta löytyy. Pääsin tutustumaan elämään.

Sisäkorvaistutteella ääni muodostuu kuulohermoon johdettavista sähköimpulsseista, joita aivot tulkitsevat, mutta minkälainen oli ensimmäinen äänielämys leikkauksen jälkeen?

- Periaatteessa en kuullut mitään muuta kuin jotain kilinää tai kolinaa muistuttavaa ääntä ja ajattelin, että tässä on nyt vähän duunia tehtävänä, ennen kuin pääsen kuulemaan kunnolla. Noin kuukauden kuluttua aloin erottaa sanoja. Siinä joutuu opettelemaan kuulemisen ihan eri tavalla kuin perinteisellä kuulolaitteella ja kuntoutukseen menee vuosi tai puolitoista.

Jo ennen sisäkorvaistutusleikkausta, parivuotiaasta lähtien, on Miguel Peltomaalla ollut kuulolaitteet molemmissa korvissa, ja tässä välissä tekninen kehitys on ollut huikea.

- Voit nykyään saada puhelimen tai vaikka musiikin puhelimesta kuulumaan suoraan kuulolaitteeseen. Minulle kuulolaite on ikään kuin apukorva tai bassokorva ja erityisen tärkeä juuri musiikin kannalta, sillä implanttikorvalla bassoäänet eivät kuulu kunnolla.

Kuulolaitteen yksilölliset säädöt ja kuulo-ohjelmat mahdollistavat mukautumisen erilaisiin ympäristöihin.

- Itse taidan olla säädöissä sieltä tarkimmasta päästä. Koska minulla on etenevä kuulovamma, olen pienenä kuullut myös jotain ilman kuulolaitteita. Nykyään en kuule enää kuin vain vahvan kuulolaitteen avustuksella, mutta muistijälki ”luomukorvalla” kuullusta äänestä on vahva. Tykkään, että laitteeni mukailevat mahdollisimman paljon ”luomukovalla” kuultua ääntä. Minulla on myös pitkän linjan musiikkiharrastustaustaa, ja musiikissa erityisesti olen ollut tarkka säädöissä. Kuulolaitteiden pitää pelittää oikein, jotta ne toistavat ääntä mahdollisimman autenttisesti ilman vahvoja säätöjä, jotka saattavat vääristää hiukan esimerkiksi eri säveliä.

Peltomaalla on käytössä automaattiohjelma arjen yleistilanteissa eli säätöjä ei tarvitse miettiä päivittäin, mutta tarvittaessa hän pystyy helposti ohjamaan kuulolaitetta tilanteiden mukaan.

- Esimerkiksi ravintolassa säädän laitetta siten, että ympäristön häly ei häiritse keskustelemista kaverin kanssa. Ja jos käännän lauluja viittomakielelle, niin käytän musiikkiin tarkoitettuja säätöjä.

Lue myös tanskalaisen Michellen tarina

Trendikäs kieli?
Julkisuuteen Miguel Peltomaa päätyi muutama vuosi sitten Pikku Kakkosen kautta. Hän on lapsesta asti ollut mukana erilaisissa taideproduktioissa ja monenlaisissa viittomakielisissä tapahtumissa. 

- Sillä tavoin minut varmaankin bongattiin Pikku Kakkosen pilottiin, jossa ohjelma ensimmäisen kerran tulkattiin viittomakielellä. Pikku Kakkonenhan on meille suomalaisille kollektiivinen kokemus, kaikki tietävät mikä se on, mutta viittomakieliset ovat jääneet tästä vähän ulkopuolelle, hän toteaa ja iloitsee siitä, että pystyy omalla esiintymisellään edistämään viittomakielisten asiaa.  

- Tähtään siihen, että ihmiset olisivat enemmän tietoisia viittomakielestä ja siihen liittyvästä kulttuurista. On paljon harhaluuloja, esimerkiksi että joka puolella maailmaa on yksi ja sama viittomakieli, vaikka jokaisella maalla on omansa. Sitten on eräänlainen kansainvälinen viittomakieli, joka ehkä vastaa länsimaissa englannin asemaa, Peltomaa kertoo.

Tämän vuoden alussa hän perusti oman viittomakielisiä palveluita tarjoavan media-alan yrityksen. Hän muun muassa juontaa tapahtumia ja on myös vahvasti esillä sosiaalisessa mediassa. Tällä hetkellä hän odottaa innolla Kansallismuseon kierroksia, joissa hän pääsee kertomaan valokuvien historiasta sekä suomen kielen ja Suomen viittomakielen historiasta. 

Mutta oli sellainenkin aika, jolloin Peltomaa häpesi viittomakielen käyttöä, eikä viittomakieltä juuri nähnytkään julkisuudessa. Nyt tilanne on aivan toinen. 

- Olen välillä kuullut sanottavan, että viittomakieli trendaa, ja on totta kai ihanaa, että viittomakieliset ja viittomakieli ovat nyt olleet enemmän esillä mediassa. Mutta mielestäni on tärkeä muistaa, että täällä on ihan oikea ihmisjoukko, jolla on paljon puutteita palveluiden saamisessa omalla äidinkielellään ja siinä, miten heidät huomioidaan yhteiskunnassa. Viittomakieli ei ole ainoastaan trendi.

Hyvän elämän reseptit
Hektisten työpäivien vastapainoksi Miguel Peltomaa latautuu urheilun ja kokkailun parissa.

- Tyhjennän kaikki arjen puheet, huolet ja ajatukset urheilemalla, käyn lenkillä ja salilla. Pidän myös todella paljon ruuanlaitosta, vaikka viime aikoina en ole oikein ehtinyt, niin että etsisin jonkun herkullisen reseptin, hakisin hyvät raaka-aineet kaupasta, laittaisin musat päälle ja kokkailisin.

Bravuurinaan Peltomaa kattaisi pöytään kolumbialaista vuohenjuustosalaattia. 

- Vaikka itse sanonkin, niin olen aika hyvä paistamaan vuohenjuustoa, se voi olla melko vaikeaa nimittäin, hän naurahtaa.

Reseptiä vähän vaikeammista elämäntilanteista selviytymiseen hän pohtii hetken ja vastaa:

- Kun luottaa siihen, että meissä kaikissa on jotain hyvää, ja kun sen hyvän oppii tunnistamaan itsessään ja uskomaan siihen, että on pystyvä tyyppi, niin se kantaa kyllä pitkälle.
Varsinaisia esikuva Peltomaalla ei ole, mutta hän mainitsee Signmarkin eli Marko Vuoriheimon – yhden ensimmäisistä kansainvälisestikin merkittävistä viittomakielisistä räppäreistä – tasoittaneen tietä myös hänelle. Yleensäkin innostuneet ja asialleen vihkiytyneet ihmiset inspiroivat Peltomaata.

- Tykkään kuunnella erilaisia innostuneita ihmisiä oli kyseessä mikä tahansa asia tai vaikka nippelitieto. Maailmassa on tietysti paljon myös asioita, joiden haluaisin muuttuvan, mutta ennen kaikkea toivon, että me kaikki iästä, sukupuolesta ja taustasta riippumatta olisimme samalla viivalla ja voisimme kohdata toisemme ihminen ihmisenä.

Lue muita blogitekstejä