Blogisi kuulosta

Luulin, että elämä loppuisi siihen, kun menetin kuuloni

Michelle Hviid sai pyörryttävän ja epämiellyttävän viestin, että hänellä oli aivokasvain ja hän saattaisi kuolla. Hän keskittyi viestin saatuaan vain siihen, että hänen toinen korvansa kuuroutuisi, kun kasvain poistettaisiin. Se oli ainoa asia, joka koituisi musiikkia rakastavan yrittäjän kuolemaksi.

yrittäjä,elämänlaatu,musiikki,sopeutuminen,työelämä,sosiaaliset tilanteet,kuulokoje
09-11-2020

Michelle Hviid lyhyesti:


Nimi:
Michelle Hviid 
Syntynyt: 1972 
Asuu: Poikaystävänsä kanssa Kööpenhaminan ulkopuolella, Gentoftessa 
Koulutus:  Kunnostautunut elämisessä. On myös tehnyt muutaman coaching- koulutuksen, joita hän on lähinnä käyttänyt itsensä   valmentamiseen 
Työ:  Osaomistaja yrityksessä Running Dinner, luennoitsija, juontaja, bloggaaja

Nik & Jayn itsevarma esiintyminen lavalla saa katsomon elämään. ”Hot, hot, hot” laulu vie mukanaan – ja se mukaansa tempaava vire, että juuri tämä ilta ja tämä hetki on jotain aivan erityistä. Michelle Hviid laittaa toisen kätensä korvalleen peittääkseen äänet ja todetakseen miltä tuntuu, kun hän muutaman päivän kuluttua olisi leikkauksessa, jossa viisi senttimetriä suuri aivokasvain poistettaisiin ja hänen oikea korvansa kuuroutuisi. Siitä tulee hirveää. Hän alkaa itkeä. Hänellä on ollut vaikea kuulonalenema toisessa korvassa vuosikausia ilman, että hän on huomannut sitä, mutta kuulon menettäminen kokonaan saa hänet surun valtaan. Keskittyminen kuuloon saattaa tuntua lähes absurdilta, kun hän ei itse asiassa saata edes herätä vaikean aivoleikkauksen jälkeen. Sillä on merkitystä Michelle Hviidille:

- Ajatukset kiersivät merkillistä kehää aivoissani ennen leikkausta. En omasta puolestani pelännyt kuolemaa, sillä olin elänyt uskomattoman elämän ja tehnyt kaiken, mitä olin halunnut tehdä. Olin kuitenkin kauhuissani siitä, että minun pitäisi jättää lapseni, sanoo Michelle Hviid ja jatkaa:

- En ollut ajatellut kuolemaa aiemmin ja tunsin itseni kuolemattomaksi, enkä osannut ajatella kuolevani. Siksi kuulosta tuli minulle keskeinen asia. Musiikki oli aina ollut osa elämääni, enkä pystynyt kuvittelemaan millaista olisi elää ilman kuuloa toisessa korvassa. Olin varma, että elämä loppuisi siihen, kun korvani kuuroutuisi leikkauksen jälkeen.

Lue myös norjalaisen musiikkiprofessorin tarina

 

Paineesta syntyy timantteja

Michelle tiesi, että hänen pitäisi lopettaa työn teko ja viettää kaikki aikansa lastensa kanssa. Hän ei vain pystynyt siihen. Hän ei pystynyt katsomaan lapsiaan tietäen, että hän saattaisi pian olla poissa. Samaan aikaan hänelle tuli kiire ansaita rahaa, sillä kuka muuten sen tekisi, kun hän ei yht´äkkiä enää pystyisi siihen. Itsenäisenä yrittäjänä hän otti vastaan kaikki mahdolliset luennot, ja hänellä oli todella kiire aina leikkaukseen saakka.

- En sano, ettenkö olisi reagoinut. Minulla oli kaksi todella ikävää romahdusta – yksi, jossa vain seisoin ja huusin kylmäaltaan äärellä ruokakaupassa, koska en pystynyt enää – mutta minun oli pakko jatkaa elämää. Michelle Hviid harkitsi myös tatuoinnin ottamista kuuroutuvan korvan taakse osoittaakseen kiitollisuuttaan niistä 42 vuodesta, jotka korva oli antanut hänen nauttia äänistä ja musiikista.

Tatuointi jäi ajatukseksi, ja hän tilasi sen sijaan sormuksen, jonka hän haki heti leikkauksen jälkeen. Blogissaan hän kirjoitti: ”Paineesta syntyy timantteja. Tänään haen uuden sormukseni. Ison, kauniin hiomattoman timantin Rough Diamond-sormuksessa. Se merkitsee minulle paljon. Se sybolisoi raakaa voimaa. Minua”.  Ystävätär hankki hänelle korvakorut korusuunnittelija Josephine Bergsøeltä, jotka Michelle Hviid olisi halunnut ostaa itse, mutta joihin hänellä ei ollut varaa. Niissä oli monta erilaista kiveä. Maya Bjørnsten Rough Diamondsilta lahjoitti hänelle timantin, joka oli samanlainen kuin sormuksessa. Michellen noutaessa korvakoruja, oli niihin Michellen yllätykseksi kaiverrettu: raaka voima. Kyky, johon Michelle Hviid tuntee olevansa sidoksissa ja josta tuli hänen suositun kirjansa nimi. Hän pitää korvakorua vain terveessä korvassaan, ja se helpottaa joskus kommunikaatiota. Hän voi vain sanoa: ”Korullinen korva kuulee”. Toinen korva on, kuten odotettiinkin, kuuro.

 

 

”Vaikeinta on ollut se, että en kuule mitään, jos makaan vasemman korvani päällä. En kuule lasten itkua tai murtovarkaita. Kesti 9-10 kuukautta tottua siihen. Nyt siitä, että voin sulkea kaiken äänen pois, on vain etua”. 
- Michelle Hviid

-Se, että tietää kuuroutuvansa toiselta puolelta, on iso asia, mutta se, että joutuu muuttamaan 42 vuotta kestäneitä tapojaan, on jotain isompaa. Alussa, leikkauksen jälkeen, olin todella sairas. Otin jatkuvasti puhelimen oikeaan korvaani ja lopetin puhelun, koska toisessa päässä ei ollut ketään. Tai niin luulin. Oli myös hauskoja hetkiä: Olin esimerkiksi suunnitellut matkan, jossa meidän piti kiivetä vuorelle, ja olin sanonut poikaystävälleni, että hänen piti kiivetä reunimmaisena, jotta kuulisin, mitä hän sanoo, kertoo Michelle Hviid ja lisää sydämellisesti, että hänen poikaystävänsä on kuuro vasemmalta puolelta.

Lue Gitten tarina kuulonalenemasta työelämässä

Musiikin suhteen siitä ei tullut niin hirveää, kuin hän oli pelännyt. Michelle käy edelleen konserteissa ja kuuntelee musiikkia. Sen puolesta kuulon menetys ei ole ollut niin iso asia, kuin mitä hän oli ajatellut sen olevan peittäessään toisen korvansa konsertissa ennen leikkausta.

-Vaikeinta on ollut, että en kuule mitään, jos makaan vasemman korvani päällä. En kuullut lasten itkua tai murtovarkaan tuloa. Minulta kesti 9-10 kuukautta tottua siihen. Nyt siitä, että voin sulkea kaikki äänet pois, on vain etua. Hän lisää vielä, että yksi hänen suurimmista haasteistaan on ambulanssit, kun hän ajaa autoa. Hänen on mahdotonta kuulla mistä suunnasta ambulanssi tulee, koska hän kuulee 360 astetta toisella korvallaan.

 

Ei ole minun syytäni, että en kuule

Michelle Hviid perusti yrityksen Running Dinner vuonna 2002, koska oli itse sinkku, ja koska hän lyhyen nettideittikokemuksensa perusteella vahvisti epäilyksensä siitä, että rehellisin tapaaminen kahden ihmisen välillä tapahtuu silmästä silmään. Konseptina yrityksessä on, että ihmiset syövät toistensa luona alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan ja kokoontuvat sen jälkeen yhteen isoon juhlaan. Yritys kasvoi nopeasti isoksi ja tänä päivänä yli 100.000 sinkkua on osallistunut Running Dinner-tapahtumaan. Michelle on voittanut palkintoja, ja muun muassa Berlingske-lehti on valinnut hänet vuoden nuoreksi lahjakkuudeksi. Vuonna 2013 hän piti yli 100 luentoa – sekä Tanskassa että ulkomailla – kirjoitti kirjan – ja joutui myöntämään, että luentojen vuoksi hänen oli mahdotonta johtaa Running Dinner-yritystä. Hän myi 50% yrityksestä Lotte Reimarille. Michelle Hviid elää yhä luennoimalla. Hän on kuuluisa suorasukaisuudestaan luennoissaan, ja sitä hän on myös, mitä tulee kuuloon.


"Minua on ajanut se, mitä haluan tehdä, ei se, mitä pelkään. Suurin este monille on pelko siitä, mitä muut ajattelevat. Sen pelon minä olen heittänyt menemään ja olen siitä todella ylpeä. Olen todella elänyt – en pelkästään lauantaisin – olen todella elänyt suurimman osan elämästäni ja olen siitä ylpeä".
- Michelle Hviid

- Jos sanon kymmenelle satunnaiselle ihmiselle, että toinen korvani on kuuro, niin varmasti joka toisella heistä on myös ongelmia kuulonsa kanssa. Mutta he eivät sano sitä. Minä puhun siitä koko ajan. En todellakaan voi ymärtää, että ihmiset eivät puhu siitä, sanoo Michelle Hviid ja lisää, että joskus, kun hän sanoo: ”Anteeksi, minä en kuule” – ihmiset vastaavat ”No, anteeksi”.

- Ei heidän niin pidä sanoa! Se ei ole heidän vikansa, mutta se ei myöskään ole minun vikani. Se ei ole kenenkään vika eikä häpeä, mutta se on tosiasia ja sitä minä en voi ymmärtää. Minulle se ei ole tabu, toteaa Michelle Hviid.

Hän on juuri ollut poikansa kanssa Himalajalla, jossa he istuivat ruokateltassa yhdessä kahdenkymenen muun kanssa. Kaikki halusivat mieluiten istua pöydän päässä, koska se oli lähinnä uloskäyntiä.  Michelle Hviid sanoi eräälle miehelle, että hän halusi istua pöydän päässä, koska hän ei muuten kuulisi. Mies vastasi happamasti, että hän halusi myös istua siinä. Inhoan sitä, että tarvitsen erityiskohtelua, ja kun se vaikuttaa siltä, että olen ylimielinen. Niin käy joskus, koska ihmiset eivät näe päälle päin, etten kuule. He luulevat, että tuo tuossa on se tosihauska. Mutta se ei muuta sitä, että minusta kuulonaleneman tai kuurouden suhteen pitää olla avoin, sillä se helpottaa asiaa muille, hän sanoo ja lisää:

- Elämä on helpompaa, kun toisiin voi luottaa. Ei kukaan sano, että – no, minä en pidä kuuroista – tyyliin miten he eivät vaikka pidä natseista.


Olen todella elänyt 

Michelle ei aina ole ollut röyhkeä. Todellakaan. Se tuli eräänä päivänä, kun hän 25-vuotiaana koki tunteen, jonka hän on ottanut omakseen pysyvästi: En voi miellyttää kaikkia. Hän muistaa päivän kuin eilisen – kuinka röyhkeys sai sijaa hänen elämässään – päivä, jolloin hän astui sisään muodikkaaseen vaateliikkeeseen Kööpenhaminassa, jossa uskomattoman upea myyjä tunnisti hänen nimensä ja sanoi, ”Hei Michelle, haluatko kupin teetä”?

- Ajattelin: Nyt olen yksi cooleista! Myyjä kyseli kaikenlaista juodessamme teetä. Minä puhua pulputin ja sain ostaa vaatteita puoleen hintaan. Kun pääsin kotiin, entinen esimieheni soitti minulle. Hän ei ymmärtänyt miksi olin juuri kertonut, että meillä oli ollut suhde. Olin juuri kertonut siitä hänen tyttöystävälleen!

Myyjä oli nimenomaan kysynyt, ”entä se sinun entinen esimiehesi?”, ja Michelle Hviid oli kertonut... Hän meni sisälle asuntoonsa ja heittäytyi lattialle häpeän ja nolouden vallassa. Esimies oli harrastanut seksiä kanssani, mutta en saanut sanoa sitä ääneen, oli yksi ajatuksista, jotka pyörivät hänen päässään.

- Ne kaikki kirjoittamattomat säännöt. En jaksanut enää. Ja silloin tein päätöksen. Halusin elää, kuten itse katsoin oikeaksi. En välittäisi tippaakaan mitä muut ajattelisivat – ja siinä suhteessa olen aivan kuin joku 80-vuotias rouva, sanoo Michelle Hviid.

Hän on varma siitä misttä hän on iloisin elämässään tähän mennessä:

- Olen elänyt. Minua on ajanut se, mitä haluan tehdä, ei se, mitä pelkään. Suurin este monille on pelko siitä, mitä muut ajattelevat. Sen pelon minä olen heittänyt menemään ja olen siitä todella ylpeä. Olen todella elänyt – en pelkästään lauantaisin – olen todella elänyt suurimman osan elämästäni ja olen siitä ylpeä, sanoo Michelle Hviid ja lisää, että häneltä joskus luennoilla kysytään, tekisikö hän jotain toisin nyt, kun hän on ollut lähellä kuolla.

- Monet muuttavat elämäänsä, kun he ovat olleet lähellä kuolla, mutta minä elin kuten halusin jo ennen kuin sairastuin. Ihminen on sen velkaa itselleen. Miksi pitäisi odottaa sitä, että sairastuu?

Yhden asian hän on muuttanut – hän on tullut paremmaksi löytämään iloa pienistä asioista: tyttären hakeminen koulusta ilman, että tytär odottaa sitä, yllätyspostikortin lähettäminen ystävälle. Pieniä asioista, jotka tuovat iloa. Hän ei edelleenkään pelkää kuolemaa omasta puolestaan, sillä hän on todella elänyt sen elämän, jonka on halunnut elää, ja tekee niin edelleenkin.

Lue kertomus yrittäjästä, jolla on sekä kuulonalenema, että erittäin huono näkö

Lue muita blogitekstejä


Del: