Skip to main content

Mistä syistä kuulonalenema johtuu?

Kuulonalenema voi aiheutua useiden erilaisten syiden vuoksi. Osa syistä on ulkopuolisia: meluisia koneita, kovaäänistä musiikkia, laukauksia, räjähdyksiä, moottoripyörien ja lentokoneiden moottorien ääniä. Mutta on myös sisäisiä syitä: lääkityksen tai korvatulehdusten aiheuttamat kuulonalenemat. Yleisin kuulonaleneman syy on kuitenkin ikääntyminen.
Kuulonaleneman syyt

Monet huomaavat, että heidän kykynsä kuulla erilaisia ääniä heikkenee noin 50 vuoden iässä.  Simpukan eli sisäkorvan spiraalimaisen ontelon karvasolut alkavat osoittaa tuossa iässä kulumisen merkkejä. 

Muut kuulonaleneman syyt voivat vaikuttaa jo paljon aikaisemmin. Joskus kuulonaleneman voi aiheuttaa korvatulehdus tai muu sairaus. Lisäksi ympäristötekijät voivat vaikuttaa kuulemiseen. Niitä ovat esimerkiksi ilotulituksen tai laukausten aiheuttamat voimakkaat äänet, solusalpaajalääkkeet tai lääkityksen haittavaikutukset.

Silti kuulonaleneman pääasiallinen syy on ikääntyminen. Simpukassa on noin 15 000 pientä karvaa. Ne muuttavat äänet sähköisiksi signaaleiksi, jotka aivot käsittelevät. Näiden pienten karvojen toiminnan heikkeneminen yhdessä aivojen luonnollisen ikääntymisen kanssa on yksi kuulonaleneman yleisimmistä syistä.
Pariskunta leikkii lastenlasten kanssa.
Miten voit suojata kuuloasi?
Kuuloa täytyy suojella. Meluisissa paikoissa kannattaa käyttää kuulonsuojaimia.

Jos epäilet, että sinulla on kuulonalenema, kannattaa mennä kuulotutkimukseen mahdollisimman pian.

Aivot voivat unohtaa, miltä tietyt äänet kuulostavat, jos ne eivät ole kuulleet niitä vähään aikaan.

Tutkimusten mukaan hoitamattomalla kuulonalenemalla on yhteys dementian kehittymiseen.

Äänibarometri.
Etsi audionomi
Kuulontutkimus on vaivaton. Sinun tarvitsee ainoastaan asettaa korvillesi kuulokkeet. Audionomi selvittää, mitä ääniä kuulet. Korviin ei työnnetä mitään, eikä niitä käsitellä millään tavalla.

Kuulonaleneman syystä riippumatta audionomi ehdottaa hoitoa, jotta kuulet paremmin.
ReSound-audionomi on vuorovaikutuksessa potilaan kanssa vastaanotollaan.